Onko se joku luonnonlaki, että isojen projektien loppumetreillä aina sattuu viime hetken ylläreitä, yleensä ei-kivoja sellaisia? Viime päivinä on jännätty kuvien ja värien osuutta, yhtäkkiä nimittäin selvisi, etteivät valmiit kaksiväriset työt käykään painotalolle sellaisessa muodossa, kuin ne on nyt tehty. Joko kuvittajan olisi pitänyt aloittaa kaikki alusta ja tehdä valtava työ (ja silti lopputulos ei olisi välttämättä onnistunut) tai toisena vaihtoehtona meillä oli päättää, että työmme tehdään sittenkin nelivärisenä. Juu, päädyimme jälkimmäiseen. Ei se edes maksa kovin paljoa enempää. Vihreiden ja ruskeiden sävyjen lisäksi saamme yhdelle sivulle keltaisen kruunun! Jee!
Kävimme Outin kanssa painotalolla valitsemassa paperilaadun. Se löytyikin helposti ja koevedosaukeama vaikutti tosi hyvältä. Se oli kuitenkin Eeviksen pdffältä ja meidän olis pitänyt tajuta ottaa koevedoksen tiedosto taittajan koneelta, josta myös lopulliset painettavat tiedostot lähtevät. Mutta nämä erot eivät varmaan ole lopultakaan kovin isoja…
Taitto on edennyt hiljaksiin, siinäkin on vissiin kamalan iso työ. Nuottikirjoituksen väri on vaihdettu (sibbe-formaatista tiffeiksi ja sitä rataa eteenpäin) ja korjattu ne kummallisuudet, jotka nuottikuviin ilmestyivät, kun ne vietiin taitto-ohjelmaan. Oikoluvun jälkeen kävin lisäämässä parit kaaret ja vaihdoin yhdet C-duurit C-molleiksi. Ja yhtä fermaattia piti siirtää kun se oli liian lähellä sointumerkkiä. Ihmettelen, eikö tämä pienten mokien tai epätarkkuuksien huomaaminen lopu ikinä? Samoja nuotteja olen tuijotellut jo viikkokausia!! Kuinka ihmeessä sieltä yhä löytyy tuollaisa juttuja??
Masterinauha tuli ja olemme sitä kuunnelleet. Toiveeni oli, että viimeisen yhtyeraidan ja ensimmäisen harjoitusraidan välistä tyhjää pidennettäisiin. Se varmaan toteutuukin, tosin “lisämaksusta”… Myöhemmin tulin ihan vakuuttuneeksi, että itse asiassa kaikkien raitojen välit ovat liian lyhyet. Mutta kaikkien pidentäminen taitaa jäädä haaveeksi.
Reilu vuorokausi sitten aloitin ihan konkreettisesti raportin kirjoittamisen. Tähän mennessä valmista omaa tekstiä on reilut kahdeksan sivua (Luku 6: oman työn arviointia). Outi lähetti yhteiseen viitoslukuumme ensimmäisen version, n. yhdeksän sivua ja kävin sen ihan kunnolla läpi. Tarkensin, muokkasin, poistin, lisäsin, siirsin, otsikoin jne. Nyt mietin, vieläkö ryhdyn kakkosluvun kimppuun vai jätänkö homman suosiolla huomiselle.
